TKK / Matematiikan laitos / Opetus / erikoistyöohje

Mat-1.125 Matematiikan erikoistyö (3–6 ov)

Yleistä

Erikoistyöt ovat aiheeltaan rajoitettuja, yksilöllisiä tutkimustehtäviä. Töiden tarkoituksena on antaa opiskelijalle mahdollisuus tutustua käytännössä esiintyviin matemaattisiin probleemoihin, totuttaa opiskelijaa itsenäiseen työskentelyyn sekä kartuttaa hänen tietojaan sopiviksi katsottavilta laboratorion, opiskelijan itsensä tai ulkopuolisten ehdottamilta matematiikan ja matematiikkaa soveltavan tekniikan aloilta. Samalla opiskelija tutustuu tieteelliseen ja teknilliseen kirjallisuuteen sekä hakujulkaisujen käyttöön ja kehittää kirjallista esitystaitoaan kirjoittaessaan raportin tutkimuksestaan ja saavutetuista tuloksista.

Työskentely voi tapahtua joko itsenäisesti tai jonkin tutkimusryhmän mukana. Viimeksi mainitussa tapauksessa pyritään työn aiheeksi rajaamaan sopivan kokoinen osa laajemmasta projektista. Kutakin työtä ohjaa erikseen määrätty työn valvoja, jonka puoleen opiskelijan tulee tarpeen vaatiessa kääntyä neuvoja saadakseen. Työn valvojan kanssa voi käydä keskustelemassa, vaikka ei tuntisikaan olevansa neuvojen tarpeessa.

Erikoistöiden aiheet ovat tavallisesti sellaisia, ettei töitä voi tehdä suoraan III:lla tai IV:llä vuosikursseilla luennoitavien oppikurssien perusteella. Yleensä työt vaativat lisäperehtymistä johonkin rajattuun aihepiiriin. Useimpien töiden kohdalla eivät IV:n vuosikurssin luennot enää oleellisesti lisää töiden tekemiseen tarvittavia tietoja. Aikaisemmin tehtyjä erikoistöitä säilytetään matematiikan laitoksen kirjastossa ja luettelo niistä on tässä.

Työt voidaan aloittaa jo III:lla vuosikurssilla, mutta varsinaisesti työt on tarkoitettu tehtäviksi IV:n vuosikurssin kuluessa. Töitä tehdään kaksi kappaletta, molemmat laajuudeltaan n. 120 h tehollista työaikaa eli 3 opintoviikkoa.

Työn aloitus

Erikoistyön aiheesta oppilas sopii jonkun loppututkinnon suorittaneen matematiikan vastuualueen opettajan kanssa. Opettaja antaa tarvittavat ohjeet työn suorittamiseksi ja hyväksyy näin aiheen.

Työn aiheen hyväksyjä määrää työlle tarvittaessa erikseen valvojan.

Aihe voi olla esim. mahdollisesta harjoittelupaikasta saatu oppilaan itsensä ehdottama. Itse ehdotetun aiheen hyväksyttämistä varten on työkortiston pitäjältä saatavana lomake, jonka täyttäminen on omiaan puolin ja toisin selkeyttämään tehtyä aihe-ehdotusta.

Työn suoritus ja palautus

Erikoistöistä laaditaan selostus tai tutkielma, jolle asetettavat yksityiskohtaiset tavoitteet määrittelee tarvittaessa työn valvoja. Yleisesti on selostuksen tarkoituksena osoittaa työntekijän perehtyneisyys aiheeseen, harjoittaa tekijää raportin kirjoittamisessa sekä selostaa ja arvioida saadut tulokset.

Työssä tehtyjä ratkaisuja on perusteltava. Jos kyseessä on matemaattisen mallin konstruoiminen, on tutkielmassa selvitettävä mallin ja sen matemaattisen käsittelyn kannalta olennaiset taustatekijät. Mikäli työtä on tarkoitus myöhemmin jatkaa, on syytä esittää myös jatkossa huomioon otettavia seikkoja.

Tekstin on oltava asiallista ja ulko- sekä kieliasultaan moitteetonta. Esityksen on oltava selkeää, jäsenneltyä ja johdonmukaista. Kaikkien kirjallisuusviitteiden on tultava esille. Sopiva selostuksen pituus on 10-20 sivua. Erikoistyön ulkoasu on muuten vapaa.

Mikäli työn aihe osoittautuu epätarkoituksenmukaiseksi, työn valvojan on mahdollista harkintansa mukaan muuntaa sitä.

Perussääntönä on että erikoistyöt tehdään erityyppisistä aiheista. Vähintään toinen on syytä hankkia laboratoriosta jos niitä suinkin on tarjolla. Yksi erikoistyö voi joskus olla samasta aihepiiristä kuin diplomityö.

Arvostelu

Kun työ on suoritettu ja selostus kirjoitettu, luovutetaan se valvojalle tai työkortiston pitäjälle, joka hankkii työlle arvostelun.

Mikäli työn valvoja ei ole samalla työn hyväksyjä arvostelee valvojan lisäksi myös hyväksyjä tehdyn työn.

Työn arvostelu tapahtuu selostuksen perusteella, joten selostuksesta tulee käydä ilmi tekijän oma panos. Arvostelussa kiinnitetään huomiota erikoisesti työn tarkoituksenmukaiseen suorittamiseen. Kummastakin työstä annetaan diplomitodistukseen erillinen suoritusmerkintä.